HUOM. Aikapulasta johtuen tämä on betaversio. Piti palauttaa kirja takaisin kirjastoon, ennenkuin ennätin tehdä kunnollisen analyysin. Analysoin kirjaa joskus tulevaisuudessa tarkemmin.
Sivuilla 5 - 15 on "Historiallinen katsaus lajien syntyä koskevien
mielipiteiden kehitykseen".
Sivulla 15 mainitaan, että 1. painos ilmestyi 24.11.1859 ja 2. painos 7.1.1860.
Sivulla 17 on kirjan varsinainen otsikko Lajien synty luonnollisen valinnan kautta eli Luonnon suosimien rotujen säilyminen taistelussa olemassaolosta.
Sivuilla 19 - 24 on johdanto.
Sivulla 20 Charles myöntää puutteensa: "Supistelma, jonka nyt julkaisen,
jää pakostakin vaillinaiseksi. En voi tähän liittää otteita enkä asiantuntijain
lausuntoja erityisten väitteitteni tueksi, mutta uskallan toivoa, että lukijalla
on jonkun verran luottamusta tarkkuuteeni. .. Voin tässä esittää ainoastaan
yleiset johtopäätökset, joihin olen tullut, valaisten niitä vain muutamilla
tosiseikoilla, jotka kuitenkin useimmissa tapauksissa toivoakseni riittävät.
.. Sillä tiedän varsin hyvin, että tässä teoksessa tuskin on käsitelty
ainoatakaan kohtaa, jonka rinnalle ei voisi panna tosiseikkoja, jotka usein
näyttävät vievän suorastaan vastakkaisiin johtopäätöksiin. Oikea tulos on
saavutettavissa vain siten, että tosiseikat ja todisteet otetaan
kokonaisuudessaan tarkasteltaviksi ja punnitaan puolelta ja toiselta kussakin
eri kysymyksessä. Mutta se on tässä mahdotonta."
Sivuilla 25 - 66 on I luku "Kotieläinten ja viljelyskasvien
muuntelu".
Sivulla 30 Charles virheellisesti väittää, että elinten käytöstä tai käytön
puutteesta johtuvat muutokset ovat periytyviä. Sivulla 38 Charles spekuloi
koirien olevan peräisin useasta eri lajista.
Sivuilla 67 - 89 on II luku "Muuntelu luonnossa". Huomaa, että Charles käyttää luonnossa tapahtuvan muuntelun tarkastelemiseen vain 22 sivua, kun edelliseen lukuun meni yli 40 sivua.
Sivuilla 90 - 110 on III luku "Taistelu olemassaolosta".
Sivulla 94 Charles kirjoittaa: "Kun siis yksilöitä syntyy
enemmän kuin voi jäädä elämään, on tästä välttämättömänä seurauksena
taistelu olemassaolosta joko saman lajin yksilöiden, eri lajeihin kuuluvien
yksilöiden tai yksilön ja ulkonaisten olosuhteiden välillä. Tässä meitä kohtaa
Malthuksen oppi sovellettuna monin verroin ankarampana koko kasvi- ja
eläinkuntaan". Sivulla 110, luvun lopussa Charles totetaa:
"Kun ajattelemme tätä taistelua, olkoon lohdutuksenamme se varma
tieto, ettei luonnossa käyty taistelu ole keskeytymätön, ettei siinä tunneta
mitään pelkoa, että kuolema on tavallisesti pikainen ja että voimakkaat,
terveet ja menestykselliset jäävät elämään ja lisääntymään."
Sivuilla 111 - 176 on IV luku "Luonnollinen valinta eli kelvollisinten
eloonjääminen".
Sivulla 165 Charles kirjoittaa: "Tämä kehittyminen johtaa
välttämättä asteittaiseen, koko maailman useimpien eliöiden elimistöissä
tapahtuvaan edistymiseen" ja sivulla 166 "Jos panemme
edistyksen mitaksi täysinkehittyneen eliön kaikkien elinten erilaistumis- ja
erikoistumismäärän (mihin myöskin sisältyy aivojen kehitys älyllisiä
tarkoitusperiä varten), johtaa luonnollinen valinta selvästi korkeampaa
kehitystä kohti".
Sivuilla 177 - 219 on V luku "Muuntelun lakeja".
Sivulla 180 Charles toistaa lamarckisminsa: "Ne tosiasiat, joihin
teoksemme ensimmäisessä luvussa on viitattu, osoittavat mielestäni epäämättömästi,
että eräät kotieläintemme ruumiinosat ovat käytännössä vahvistuneet ja
kasvaneet ja harjoituksen puutteessa surkastuneet ja että tällaiset
muutokset ovat perinnöllisiä".
Sivuilla 220 - 272 on VI luku "Luonnollisen valinnan teoriasta johtuvia
vaikeuksia".
Sivulla 271 Charles toteaa: "Natura non facit saltum"
Sivuilla 273 - 327 on VII luku "Luonnollisen valinnan teoriaa vastaan
tehtyjä vastaväitteitä".
Sivulla 322 Charles kirjoittaa: "Lopputuloksena on yleensä, kuten
jo on selitetty, ollut organisation edistyminen, mutta joskus myöskin sen
taantuminen".
Sivuilla 328 - 372 on VIII luku "Vaisto"
Sivuilla 373 - 418 on IX luku "Sekasikiöisyys"
Sivuilla 419 - 457 on X luku "Geologian kertomuksen
epätäydellisyys"
Sivulla 433 Charles esittää, että maankuoressa on tapahtunut kohoamisia ja
vajoamisia, paikkojen kuitenkin pysyessä maantieteellisesti paikoillaan.
Nykyisin voimassa olevan mannerliikuntateorian valossa käsitys on naurettava,
mutta tästä ei varsinaisesti voi pilkata Charlesia, geologiahan oli vielä
1800-luvulla lapsenkengissään. Sen sijaan voidaan kysyä, miksi Charles niin
itsevarmasti perusti monet biologiaan liittyvät väitteensä tähän, ja mikä on
niiden väitteiden totuusarvo nyt kun Charlesin versio geologiasta on osoitettu
virheelliseksi. Sivulla 455 Charles vakuuttaa: "Jos siis yleensä
voimme tehdä joitakin johtopäätöksiä näistä tosiasioista, voimme päättää, että
niillä tienoin, missä valtameret nykyään leviävät, ovat valtameret aaltoilleet
kaukaisimmista ajoista saakka..."
Sivuilla 458 - 496 on XI luku "Eliöiden geologisesta
vuorojärjestyksestä".
Sivulla 463, 464 Charles kirjoittaa: "Vanhan otaksuman, että
ajoittaiset mullistukset ovat tuhonneet maan päältä sen kaikki asukkaat,
ovat hyvin yleisesti hylänneet sellaisetkin geologit kuin Elie de Beaumont,
Murchinson, Barrande y.m., joiden yleinen katsantokanta muuten olisi omansa
johtamaan heidät tällaiseen otaksumaan. Päinvastoin on täysi syy uskoa,
tutkittuamme tertiärikauden muodostumia, että lajit ja lajiryhmät katoavat
vähitellen, yksi erältänsä, ensin yhdeltä, sitten toiselta alueelta, ja
lopuksi kaikkialta maan päältä". Nykyisin virallinen tiede
uskoo viiteen suureen massatuhoon, kreationistit yhteen.
Sivuilla 497 - 536 on XII luku "Maantieteellinen leviäminen".
Sivuilla 527, 528 Charles toteaa usean kasvilajin esiintyvän eri puolilla
maapalloa, kasvualueet eristettyinä toisistaan. Sivulla 529 Charles toteaa,
että prof. Danan mukaan "on tosiaankin ihmeellistä, että Uuden
Seelannin äyriäiset muistuttavat lähemmin sen antipodimaan, Ison-Britannian,
äyriäisiä kuin minkään muun maapallon seudun". Evoluutioon
uskoville tämä varmasti onkin ihmeellistä, mutta ei kreationisteille.
Sivuilla 537 - 565 on XIII luku "Maantieteellinen leviäminen
(Jatkoa)".
Sivuilla 537 - 539 charles yrittää selittää sitä ihmeellistä seikkaa, että
samoja makean veden kaloja tavataan suolaisen valtamerien eri puolilta.
Esimerkiksi Galaxias attenuatus elää Tasmaniassa, Uudessa Seelannissa,
Falklandin saarilla ja Etelä-Amerikan mantereella (sivu 538). Charlesin
selitys: "...tämän suvun lajit kykenevät jollakin tuntemattomalla
tavalla kulkemaan melkoisia matkoja poikki aavojen valtameren
ulappain...".
Sivuilla 566 - 628 on XIV luku "Eliöiden keskinäiset sukulaisuussuhteet,
morfologia, embryologia, surkastuneet elimet".
Sivulla 595 Charles mainitsee prof. Haeckelin sikiötutkimukset. Nykyään tiedetään,
että Haeckel väärensi tutkimustuloksiaan. Sivulla 625 Charles ihmettelee,
kuinka surkastunut elin voi kokonaan kadota ja vastaa: "Tämä
seikka vaatisi lisäselityksen, jota en kykene antamaan".
Sivuilla 629 - 667 on XV luku "Jälkikatsaus ja loppu".
Sivulla 633 charles palaa maantieteelliseen leviämiseen: "Usein
emme kykene lausumaan minkäänlaisia arveluitakaan siitä, kuinka tämä
siirtyminen on tapahtunut. Mutta koska on syytä uskoa, että...".
Sivulla 659 esiintyy kolme kertaa sana "evolutio".
Tämä onkin ainoa sivu koko kirjassa, jossa evoluutio mainitaan!
Sivuilla 669 -678 on "Luettelo tärkeimmistä tässä teoksessa käytetyistä oppisanoista" eli suomeksi sanasto. Suomentaja huomauttaa: "Mukaillen suomennettu alkuteokseen liittyvästä, W.S. Dallasin laatimasta luettelosta".
Sivuilla 679 - 684 on sisällysluettelo
Yhteenveto: 1800-luvun alussa esiintyi käsitys, että kaikki lajit (species) olisi luotu juuri sellaisina kuin ne luonnossa nyt esiintyvät. Charles aivan oikein havaitsi, että luonnossa tapahtuu muuntelua. Charles kuitenkin oletti, että muuntelu johtaa alkeellisempien eliöiden edistymiseen kohti monimutkaisia, kehittyneitä eliöitä. Edellämainittujen siteerausten lisäksi tämä toistetaan kirjassa monta kertaa, esim. sivulla 484 Charles kirjoittaa: "...luonnollinen valinta pyrkii kehittämään jokaisen elimistön yhä erikoistuneemmaksi ja täydellisemmäksi ja tässä merkityksessä yhä korkeammaksi..." ja samalla sivulla Charles väittää, että vanhat muodot (siis esihistorialliset lajit) eivät pärjäisi alkuunkaan nykyisille lajeille. Charles ei näytä tulleen ajatelleeksi rappeutumislajiutumista, vaikka Charles siteeraa jo sivulla 8 tuomirovasti W. Herbertiä, joka näyttää päässeen hyvin lähelle nykyistä tieteellistä kreationismia jo vuonna 1822. Myös sivuilla 655, 656 liipataan läheltä. Charles oli niin lähellä mutta silti niin kaukana... Charles erehtyi niin monessa biologiaan ja geologiaan liittyvässä asiassa, että kirjalla onkin lähinnä merkitystä vain, jos haluaa tutustua tieteen historiaan. Mutta jos haluaa tutustua nykyiseen evoluutioteoriaan, kannattaa etsiä sitä ihan muista kirjoista. Charles itse nimittääkin teoriaansa luonnollisen valinnan teoriaksi.