Tarkastelen tällä sivulla luokallisen lukion biologian oppikirjaa Koulun biologia lukiokurssi 3 (Johan Tast - Heikki Tyrväinen - Rauno Mattila - Teuvo Nyberg. ISBN 951-1-06969-1. Otava, 1983)
Sivuutan tässä analyysissa eräät asiat, koska olen jo käsitellyt niitä analysoidessani luokattoman lukion kirjaa
Kirja käsittelee kolmea pääaihetta: Perinnöllisyys (sivut 8-52), Evoluutio (sivut 53-89) ja Luonto ja Ihminen (sivut 90-109).
Kirjan alussa selitetään geenit, alleelit, Mendelin lait ja muut perusasiat. Sivulla 31 on kuva 31A, jossa selitetään ihmisen ihonvärin määräytyminen, kun toinen vanhemmista on musta ja toinen valkoinen. F2-polvessa saadaan väriliuku mustasta valkoiseen, joten en edelleenkään ymmärrä, miksi jotkut evoluutioteorian kannattajat väittävät, että Raamatun mukainen aika ei riitä nykyisten rotujen muodostumiseen. Sivulla 37 mainitaan, että nykyään (siis kirjan kirjoitusvuonna 1982) tunnetaan noin 3000 perinnöllistä sairautta. Mielestäni tämä on melko hyvä todiste lajin rappeutumisesta. Sivulla 44 kuvassa 44A selitetään, että kun kaksi esikkolajia, Primula floribunda ja Primula verticillata, risteytetään, syntyy lisääntymiskyvytön lajiristeymä. Vasta kun sen kromosomiluku kaksinkertaistetaan tuhoamalla tumasukkula kolkisiinikäsittelyllä, saadaan lisääntymiskykyinen laji Primula kewensis. P. kewensis on siis ihmisen tekemä eli luoma laji, siis selvää kreationismia. Kuitenkin MBnetin Tiede-alueella eräs henkilö väitti P. kewensistä evoluution todisteeksi.
Sivulla 46 mainitaan, että jo tanskalainen Wilhelm Johannsen osoitti papukokeillaan, että jalostuksen avulla lajia voidaan muuttaa vain hyvin rajallisesti. Kun on päästy ns. puhtaaseen linjaan, jossa kaikki yksilöt ovat homotsygootteja, ei ko. ominaisuuteen voi enää vaikuttaa valinnan avulla. Samalla sivulla mainitaan myös, että usein jalostustyön aikana myös menetetään jokin arvokas ominaisuus. Ja että jalostetut hyötykasvit ja kotileläimet ovat usein herkkiä sairauksille. Sivulla 52 käsitellään lisää jalostuksen haittoja, esim. broilerikanoille syötetään valkuaispitoista rehua, joka on valkuaisainelähteenä samanveroista kuin kananliha.
Sivulta 54 alkaa luku Fossiilit evoluution todisteena, jonka alussa sanotaan "Evoluutio- eli kehitysopin mukaan eliöt ovat kehittyneet aikaisemmista alkeellisemmista muodoista." Kirja siis myöntää, että evoluutio-opissa on kyse alkeellisten eliöiden kehittymisestä monimutkaisemmiksi! Sivulla 55 on kuvat trilobiitin, mammutin, puunrungon osan ja merililjan fossiileista. Sivulla 56 käsitellään fossiilien iänmääritystä. Kirja toteaa "Geologisia kerrostumia tarkasteltaessa todettiin jo varhain, että ylimmät kerrokset ovat nuorimpia ja alemmat vanhempia, ellei kallioperä ole järkkynyt. Alemmista kerrostumista löytyy säännönmukaisesti vanhempien ja alkeellisempien eliöiden fossiileja kuin päällimmäisistä kerroksista" Kirja siis myöntää taas, että evoluutiossa on kyse alkeellisten eliöiden kehittymisestä monimutkaisemmiksi. Myös geologian liittyminen evoluutioon tulee tässä selvästi esille, vaikka MBnetissä eräät evoluutioteoriaan uskovat ovatkin väittäneet, että ei se liity mitenkään... Tekstissä mainitaan myös, että ajoitus tehdään yleensä kivestä eikä itse fossiilista, mutta mielestäni asian olisi voinut esittää selvemminkin. Sivulla 58 kirja toteaa jälleen "Fossiilit todistavat kehitystä tapahtuneen, koska vanhemmat fossiilit ovat alkeellisempia kuin nuoremmat fossiilit."
Sivulta 59 alkaa luku Eliöiden ominaisuudet evolution todisteina, jossa aluksi mainitaan anatomiset todisteet. Kirjan mukaan selkärankaisten raajojen perusrakenne ja surkastumat ovat evoluution todisteita. Sitten kirja mainitsee yksilönkehityksen, ja sivulla 60 on piirrettyjä, samaan kokoon skaalattuja sikiökuvia. Ettei vaan olisi taas niitä Haeckelin väärennöksiä? Seuraavaksi kirja mainitsee kromosomit: "...ihmisen kromosomi n:2 on suurin piirtein samanlainen kuin ihmisapinoiden tietyt kaksi kromosomia. ...on ilmeisesti syntynyt näiden yhteenliittymisen tuloksena. " Siis suurin piirtein ja ilmeisesti, eli ei minusta kovin vakuuttava todiste. Neljäs todiste on kemiallinen rakenne. Tätä todistetta on käsitelty mm. Pekka Reinikaisen kirjassa Unohdettu Genesis, todiste ei ole niin itsestäänselvä kuin mitä lukion kirja antaa ymmärtää. Seuraavaksi kirja mainitsee käyttäytymisen samankaltaisuuden (sivu 61), ja esimerkkinä on sinisorsa ja harmaasorsa. Tämä voidaan kuitenkin selittää myös kreationismilla, joten tämä ei ole mikään evotodiste. Sivulla 62 tulee kuudes eli viimeinen todistekohta: Teollisuusmelansimi ja jalostus. Ja teollisuusmelanismista on taas esimerkkinä englantilaiset koivumittariperhoset, vaikka tämähän on ajat sitten kumottu. Jalostuskin on aika erikoinen todiste, koska tässäkin kirjassa Perinnöllisys- luvussa mainitaan lukuisia jalostuksen haittoja ja kerrotaan, että muutos pysähtyy puhtaaseen linjaan.
Sivulta 63 alkaa luku Kehitysopin teoriat. Heti alussa kirja myöntää "Elämän synty maapallolle on edelleenkin tieteelle ratkaisematon ongelma." Kirjassa mainitaan jopa kreationistien näkemys asiasta. Lamarckin evoluutioteoria selitetään melko lyhyesti ja sitten siirrytään käsittelemään Darwinin evoluutioteoriaa. Sivulla 64 esitetään edellämainittujen herrojen näkemys kirahvin kaulan kehityksestä, kuvassa 64A kirahvin kaula kasvaa ajan myötä (Lamarck) kun taas kuvassa 64B on aluksi lyhyt- ja pitkäkaulaisia kirahveja, joista luonnonvalinta karsii lyhytkaulaiset pois (Darwin). Herää kaksi kysymystä: 1. Mistä ne eripituisilla kauloilla varustetut kirahvit tulivat? 2. Mitä tekemistä tällä on alkeellisemman lajin monimutkaisemmaksi kehittymisen kanssa? Jos kirahvipopulaatio sisältää sekä pitkä- että lyhytkaulaisten alleelit, niin mielestäni se on monimutkaisempi kuin populaatio, jolla on vain pitkän kaulan alleelit. Sivuilla 64-65 käsitellään synteettistä evoluutioteoriaa. Sivulla 65 lopulta tulee määritelmä "Evoluutiolla tarkoitetaan nykyisin populaation geenistön eli eri alleelien lukusuhteiden muuttumista." Kirjassa siis ensin sivutolkulla selitetään evoluution olevan alkeellisten eliöiden kehittymistä monimutkaisemmiksi ja sitten lopuksi todetaankin, että evoluutio onkin vain alleelien lukusuhteiden muuttumista!!! Yritetäänköhän lukijaa hämätä tarkoituksellisesti, vai eivätkö evoluutioteoriaan uskovat todellakaan tajua kuinka valtava ero noilla kahdella määritelmällä on??
Sivuilla 66-70 käsitellään muuntelua ja valintaa evoluutiotekijöinä sekä uusien lajien syntyä. Darwin ja Galapagossaarten peipotkin mainitaan. Näitä olen käsitellyt analysoidessani luokattoman lukion kirjaa, joten en enää tässä käsittele niitä.
Sivulta 71 alkaa luku Elämän alku, jossa aluksi selitetään lyhyesti virallisen tieteen näkemys maapallon iästä ja kehityksestä. Sitten sivuilla 71-73 käsitellään kemiallista evoluutiota eli elämän oletettua itsestään syntymistä. Ilmakehän koostumus selitetään, mutta termejä pelkistävä, neutraali ja hapettava ei käytetä. Millerin koe mainitaan mainitsematta Millerin nimeä. Kirja väittää "Tulokseksi saatiin monia orgaanisia aineita mm. aminohappoja." Tosiassa Miller sai aikaan vain kolmea elämään liittyvää aminohappoa, vaikka elämä tarvitsee peräti kaksikymmentä, ja Millerin kokeessa syntyneet yhdisteet olivat tietysti raseemisia.
Sivuilla 74-76 käsitellään kasvi- ja eläinsolujen oletettua syntymistä ja kasvien maalle siirtymistä. Sivuilla 77-80 käsitellään selkärangaisten oletettua kejitystä. Sivulla 79 olevan kuvan 79A mukaan ihminen on kehittynyt reittiä varsieväkala - alkusammakkoeläin - alkumatelija - nisäkäslisko - hyönteissyöjä - ihminen.
Sivulta 81 alkaa luku Kehityksen linjat ja taas kirja toteaa "Vanhemmat eliöt ovat myös rakenteeltaan yksinkertaisempia kuin nuoremmat" ja "Evoluutio merkitsee kehitystä." ja "Näin kehityslinjan myöhemmät edustajat ovat aina saavuttaneet uuden korkeamman ja paremman kehitystason." Kirjan tekijät eivät siis osaa päättää, että onko evoluutio kehitystä vai alleelien lukusuhteiden muutosta... mikähän siinä on niin vaikeaa?
Sivulta 84 alkaa luku Ihmisen evoluutio. Sivulla 86 mainitaan mm. Pekingin ja Jaavan ihmiset, vaikka nämä eivät mitään todisteita ole.
Sivuilla 87-89 käsitellään kulttuurievoluutiota. Sivulla 88 mainitaan, että simpanssin aivot ovat syntymähetkellä 70 prosenttia lopullisesta koostaan ja kasvavat siihen kuudessa kuukaudessa, kun taas ihmisen aivot ovat vain 23 prosenttia ja kasvavat yli 20 vuotta. Tässäkin on siis selvä ero ihmisen ja apinan välillä.
Evoluutio-osuus päättyi siis sivulle 89, mutta sivulta 99 löytyy mielenkiintoista dataa Freebirdin kysymykseen vastaajille: Itämeren suolapitoisuus on Tanskan salmien tuntumassa 1 - 1,5 prosenttia, Suomen eteläisimmillä merialueilla 0,6 prosenttia ja Perämeren pohjukassa 0,2 - 0,3 prosenttia. Itämeren suolapitoisuus siis vaihtelee suuresti paikan funktiona. Sivuilla 100 ja 101 kerrotaan, että suolapitoisuus vaikuttaa kokoon, esim. korvameduusa on Pohjanmeressä jopa puolimetrinen, mutta meillä korkeitaan 10 - 15 cm. Sinisimpukat ovat Tanskan salmissa n. 15 cm, kun meidän vesillä 3 - 4 cm. Monet lajit voivat siis elää eri suolapitoisuuksissa. Lisäksi sivulla 99 mainitaan, että jokien tuoma vesi muodostaa 50 - 70 metriä paksun vähäsuolaisen kerroksen Pohjanmerestä tulleen painavamman suolaisen veden päälle, ja että suolainen ja vähäsuolainen vesi eivät sekoitu kovin helposti. Näinollen vedenpaisumus ei todellakaan ole niin suuri ongelma kuin mitä Freebird väittää.
Mielestäni tämän kirjan taso on paljon korkeampi kuin analysoimani luokattoman lukion kirjan taso. Perinnöllisyyttä käsittelevässä osiossa esitetään krittiikkiä jalostusta kohtaan, joka on osoitus omilla aivoilla ajattelemisesta. Evoluutio-osiossa on runsaasti valokuvia ja evoluutio määritellään rehellisesti alkeellisten eliöiden monimutkaistumiseksi. Lamarck sivuutetaan riittävän vähällä käsittelyllä. Elämän synty myönnetään ratkaisemattomaksi ongelmaksi ja kreationistien käsitykset mainitaan. Kemiallista evoluutiotakin yritetään käsitellä.
Toisaalta kirja jakomielisesti käyttää evoluutiosta myös lukusuhde -määritelmää, esittää kritisoimansa jalostuksen evoluution todisteena ja esittää fossiilien iänmäärityksen hieman sekavasti. Kirja esittää myös koivumittari-perhoset, Jaavan ihmiset ja vastaavat jutut kritiikittömästi, tosin kirjan painovuosi saattaa hieman vaikuttaa asiaan. Darwinin teoriaa olisi myös voinut käsitellä hieman syvällisemmin ja kriittisemmin, ja synteettistä evoluutioteoriaa olisi ehdottomasti pitänyt käsitellä perusteellisemmin. Kemiallista evoluutio käsitellessään kirja on huonoimmillaan, Millerin koe esitetään suorastaan valheellisesti ja muutenkin teksti on kyseenalaista ja kritiikitöntä. Myös hevosen oletettu evoluutio esitetään faktana. Ihmisen evoluutiota käsitellään turhan lyhyesti. Yleisvaikutelmaksi jää, että tämäkin on tyypillinen evopropagandakirja, vaikka onkin tasoltaan parempi kuin luokattoman lukion kirja. Onkin mielenkiintoista, että tämä vuonna 1982 kirjoitettu oppikirja on parempi kuin em. kirja vuodelta 1997. Herää kysymys, että onko oppikirjojen laatu on 15 vuodessa heikentynyt noin paljon, vai onko ongelma itse evoluutiossa?