Rikosilmoitus ja SJP


Sen asemesta että RaM olisi maksanut lupaamansa 1 000 euroa, RaM alkoi käyttäytyä niin erikoisesti, että katsoin aiheelliseksi tarkistaa onko hän oikeasti töissä paikassa, joka minulle ilmoitettiin. RaM hermostui ja poisti sivustonsa syksyllä 2010 syistä, joita en tarkkaan tiedä. Mutta myöhemmin, talvella 2010/2011 RaM uhosi tiedefiin keskustelupalstalla että olisin syyllistynyt rikoksiin joista joudun vastuuseen. RaM myös herätti sivustonsa henkiin laittamalla sinne tiedotteen, jossa myös syytettiin minua rikoksista ja luvattiin, että alkuperäinen sivusto tulee takaisin kunhan olen joutunut vastuuseen.

Toukokuussa 2011 sainkin postia viranomaisilta, jonka jälkeen RaM poisti sivustonsa, emmekä ole olleet yhteyksissä.


rjmsjp.gif

RaM siis nolasi itsensä ensin useiden asiakysymysten suhteen ja sitten väittämällä minun syyllistyneen rikokseen, josta poliisi ei löytänyt mitään todisteita. Eikä luvattua 1 000 euron summaa ole näkynyt, vaikka mielestäsi selvästi täytin RaMin esittämän haasteen ehdot.



Takaisin RaM-sivulle tai aloitussivulle (index.html).

©TJT 2010 - 2020