Sivulla 229 alkaa luku Lajien synty. Heti otsikon alla Coyne siteera E. O. Wilsonin lausunnon "Jokainen laji on evoluution luoma mestariteos. Ihminen ei ehkä osaisi tuottaa niitä, vaikka onnistuisimmekin jotenkin luomaan uusia eliöitä geneettisen insinöörityön avulla." Mielenkiintoista kuinka sana "luominen" kelpaa evolutionisteillekin silloin kun siihen ei liitetä sanaa "Jumala". Ja insinööreille sanasta "insinöörityö" tulee mieleen jotain muuta kuin eliölajien luominen.
Coyne aloittaa oman tekstinsä kertomalla, kuinka Mayr lähti vuonna 1928 viidakkoon
keräämään kasveja ja eläimiä. Sivun alareunassa Coyne kertoo Mayrin olleen hänen
oppi-isänsä ja ystävänsä. Coyne mainitsee myös Mayrin kirjoittaneen kirjoja. Erästä niistä,
kirjaa "Evoluutio",
olenkin analysoinut jo vuonna 2007 ja osoittanut sen aika heikoksi tekeleeksi.
Katso yhteenveto.
Sivulla 229 Coyne kertoo, kuinka nimenomaan Mayrin kirja (eri ja paljon varhaisempi kuin tuo minun analysoimani) sai hänet tutkimaan evoluutioteoriaa. Coyne kertoo Mayrin kertovan kuinka alkuasukkaat luokittelivat linnut lajeihin samalla tavalla kuin länsimaiset tiedemiehet, ja toteaa "Tämä kahden taustoiltaan hyvin erilaisen kulttuurisen ryhmän yksimielisyys sai Mayrin, kuten sen pitäisi saada meidätkin, vakuuttuneeksi siitä, että luonnossa havaittavat epäjatkuvuudet eivät ole mielivaltaisia vaan objektiivinen tosiasia." Ainakaan meitä kreationisteja ei tarvitse vakuutella, koska olemme olleet alusta lähtien nimenomaan tuota mieltä. Coyne jatkaa "Ehkä kaikkein silmiinpistävin luontoa koskeva tosiasia todellakin on se, että luonto on epäjatkuva."
Samalla sivulla Coyne myöntää "Nämä epäjatkuvat ryhmät tunnetaan lajeina. Ensi silmäyksellä niiden olemassaolo vaikuttaa evoluutioteorian kannalta ongelmalliselta. Evoluutio on loppujen lopuksi jatkuva prosenssi."
Sivulla 230 Coyne myöntää että nimestään huolimatta Darwinin Lajien synty ei selittänyt lajien syntyä "Darwinin opus magnum ei kuitenkaan paljon valottanut "salaisuuksista salaperäisintä" ja se vähä, mitä teoksessa asiasta sanotaan, vaikuttaa nykyisistä evoluutioteorian tuntijoista sekavalta." ja vähän myöhemmin Coyne kommentoi "Parempi otsikko Lajien synnylle olisikin ollut Sopeutumisen synty."
Saman sivun alareunassa Coyne kertaa historiaa "Biologit ponnistelivat pitkään, mutta turhaan Lajien synnyn ilmestymisen jälkeen selittääkseen, miten jatkuvamuotoinen evoluutioprosessi tuottaa lajeina tunnetut erilliset ryhmät. Lajiutumisen ongelmasta ei saatu kunnon otetta ennen 1930-luvun puoliväliä.".
Sivulla 231 Coyne tarkastelee lajin määritelmiä ja muoto-opillisen lajikäsitteen ongelmia.
Sivulla 232 Coyne jatkaa lajin määritelmien tarkastelua ja kirjoittaa kryptisistä
lajeista. Evolutionistien oman tiedejärjestön sivulla
http://ncse.com/evolution/science/species-concepts-modern-literature
on paljon kattavampi ja selkeämpi artikkeli aiheesta.
Sivulla 233 Coyne pääsee nykyisin yleissä käytössä olevaan lajin määritelmään, joka perustuu lisääntymiseen. Coyne kirjoittaa "Mayr määritteli lajin luontoperäisten populaatioiden ryhmäksi, jonka jäsenet pariutuvat keskenään ja jota muista ryhmistä erottaa pariutumisraja. Määritelmä tunnetaan biologisena lajikäsitteenä (BSC)."
Sivun 233 lopussa ja sivulla 234 Coyne tarkastelee edellämainittua pariutumisrajaa, asioita jotka estävät eri lajin yksilöitä pariutumasta.
Sivulla 235 Coyne kirjoittaa "Biologisen lajikäsitteen kannalta laji on lisääntymisyhteisö, geenivaranto. Tästä seuraa, että laji on myös evoluutioyhteisö." ja lapsellisen tiikeriesimerkin jälkeen "Biologinen laji on niin ollen evoluution yksikkö, se on siis pitkälti se, mikä kehittyy." Edellämainitussa Evoluutio-kirjassa Mayr toteaa "Evoluutiossa on kysymys yksilöistä, populaatioista ja lajeista; se ei ole "muutosta geenifrekvensseissä". Evoluution kaksi tärkeintä yksikköä ovat yksilö, joka on luonnonvalinnan varsinainen kohde, ja populaatio eli erilaistuvan evoluution vaihe. Nämä ovat myös tämän kirjan keskeiset kohteet." ja sfnetin evoluutioryhmässä vs. prof. Kaj Stenbeg kiisti "Biologian evoluutio nyt ei vaan käsittele yksilöitä." ja useat evolutionistit määrittelevät evoluution nimenomaan muutokseksi geenifrekvensseissä.
Samalla sivulla Coyne myöntää, että sukupuuttoon kuolleiden eliöiden lisääntymistä ei voi selvittää kokein, joten lajit täytyy määritellä ulkonäön perusteella, siis käytettävä muoto-opillista lajikäsitettä. Ja että BSC:tä ei voi myöskään soveltaa suvuttomasti lisääntyviin eliöihin, esim bakteereihin ja joihinkin sieniin.
Sivulla 236 Coyne kertaa taas historiaa, ja kertoo kuinka vuoden 1935 tienoilla alkoi tapahtua edistystä sekä kentällä että laboratoriossa, lajiutumisongelman suhteen.
Sivulla 237 Coyne kirjoittaa "eriytyvästä" valinnasta, tarkoittanee hajottavaa
valintaa
http://fi.wikipedia.org/wiki/Lajiutuminen
Sivulla 238 Coyne käsittelee lisääntymiskyvyttömiä risteymiä, ja toteaa "Tämä oli iso ongelma varhaisille evoluutioteorian tuntijoille." Tarkoittanee tutkijoita? Sivun puolivälissä Coyne väittää "..lajit ovat evolutiivisia sattumia." Hmmm, eihän evoluution pitänyt olla satunnaista!?
Sivulla 239 Coyne vertaa lajeja ja ihmisten puhumia kieliä, ja kirjoitta sitten sivun lopussa "Lajiutumisen ja kielten välisen samankaltaisuuden pani ensimmäisenä merkille - kukapa muu kuin - Darwin Lajien synnyssä. Analogiaa ei kuitenkaan saa viedä liian pitkälle."
Sivun 240 alussa Coyne esittelee termin "maantieteellinen lajiutumisteoria", ja selittää "..jotta populaatioiden perintötekijät erottuisivat toisistaan, on populaatioiden ensin eristäydyttävä toistaan maantieteellisesti."
Sivulla 241 Coyne kirjoittaa "Populaatioiden ei kuitenkaan välttämättä tarvitse eristäytyä vain maantieteellisten esteiden vuoksi. Populaatiot saattavat erkaantua toisistaan levittyään sattumalta etäälle toisistaan. Oletetaan, että muutamat omapäiset yksilöt tai jopa yksittäinen raskaana oleva naaras harhautuu ja päätyy elämään kaukaiselle rannikolle. Siirtokunta kehittyy sen jälkeen eristyksissä mannermaalla elävästä kantalajista." Näinhän me kreationistitkin olemme esittäneet, kun olemme käsitelleet eläinten leviämistä Nooan Arkista vedenpaisumuksen jälkeen. Evolutionistit sfnetissä ja muilla keskustelupalstoilla ovat hyökänneet mallia vastaan rajusti, mm. väittämällä että edes Raamatussa mainittu 7 paria ei riitä, perustajapopulaatiossa pitäisi olla paljon enemmän yksilöitä. Nyt Coyne esittää mallin, jossa ei tarvita yhtäkään paria, vaan ainoastaan yksi raskaana oleva yksilö.
Sivulla 242 Coyne laskeskelee lajiutumisen teoreettisia nopeuksia, lisää yhden nollan arvioituun lajien määrään, yms spekulaatiota. Sitten Coyne kirjoittaa "Biologit tekevät tätä suorittamalla valintaan perustuvia kokeita, joissa kasvit tai eläimet pakotetaan sopeutumaan eri ympäristöihin evoluution avulla." Oikeasti on tietysti kyse rappeutumissopeutumisesta, kreationistisen rappeutumisteorian mukaisesti. Prof. Sanford tutki töikseen nimenomaan mutaatioita ja valintaa kasveilla, ja havaitsi että ei se evoluutio toimi, ja kääntyi kreationistiksi.
Sivun 243 alussa Coyne kummastelee nopeutta "Hämmästyttävää kyllä, jopa nämä lyhytkestoisetkin kokeet tuottavat varsin usein geneettisiä esteitä pariutumiselle." Meistä kreationisteista tämä ei ole mitenkään hämmästyttävää, vaan juuri sitä mitä rappeutumisteorian perusteella voidaankin odottaa. Coyne kirjoittaa banaanikärpäsiin liittyen "Pariutumisraja on usein kehittynyt vuoden kuluessa valinnan vaikutuksen alkamisesta.". Ei siis todellakaan tarvita miljoonia vuosia, vaan nykyinen biosfääri on voinut syntyä helposti vedenpaisumuksen jälkeen, YEC-kreationismin mukaisessa aikakehyksessä.
Sivuilla 244 ja 245 Coyne kirjoittelee sisarlajeista, lajiutumassa olevista populaatioista yms.
Sivun 246 alussa Coyne väittää, että tarvitaan 2,7 miljoonaa vuotta estämään pariutuminen kokonaan. Siis ensin myöntää, että esteitä tulee jo vuodessa, ja sitten yllättäen tarvitaankin niitä miljoonia vuosia. Coyne ilmeisesti viittaa sivulla 245 mainitsemaansa molekyylikelloon, näkemättä mitään ristiriitaa sen ja aikaisemmin esittämänsä kanssa.
Sivulla 246 Coyne kirjoittelee tähdistä, maailmankaikkeudesta ja omasta auringostamme,
ja väittää niitä tietysti miljardien vuosien ikäisiksi. Katso
http://creation.com/astronomy-and-astrophysics-questions-and-answers
Sivulla 247 Coyne muistaa pitkästä aikaa kreationisteja "Kreationistit
väittävät usein, että ellemme näe uusien lajien syntyä elinaikanamme, lajiutumista
ei tapahdu. Argumentti on järjetön." Olisihan se, jos tuollainen argumentti
olisi olemassa, mutta tosiasissa nimenomaan me kreationistit esittelemme esimerkkjä
elinaikanamme tapahtuneesta lajiutumisesta. Joten järjetöntä on vain Coynen oma
käytös, hänen suorastaan sairaalloinen tapansa tunkea jatkuvasti kreationistien suihin
ihan eri argumentteja kuin mitä kreationistit oikeasti esittävät. Katso
http://creation.com/speciation-questions-and-answers
ja sieltä etenkin jo vuonna 1997 julkaistu artikkeli
http://creation.com/speciation-conference-brings-good-news-for-creationists
Sivulla 248 Coyne kirjoittaa sympatrisesta lajiutumisesta, ja toteaa mm. "On verraten helppoa löytää todistusaineistoa maantieteellisestä lajiutumisesta, mutta on paljon vaikeampaa löytää todisteita sympatrisesta lajiutumisesta." Tämän jälkeen Coyne esittee joitakin esimerkkejä saarilta ja järvistä.
Sivun 249 esittää yhden esimerkin (palmupuut) lisää, ja siirtyy sitten hämmästelemään "Kaikkein hämmästyttävintä on kuitenkin se, miten usein sympatrinen lajiutuminen on jäänyt tapahtumatta, vaikka siihen on tarjoutunut mahdollisuus.".
Sivun 249 lopussa, sivulle 250 jatkuvassa tekstissä Coyne hyökkää taas harhojensa
vallassa kreationismia vastaan "Sisarlajien puuttuminen näiltä saarilta osoittaa,
ettei sympatrinen lajiutuminen voi olla näissä ryhmissä yleistä. Se käy myös todistusaineistoksi
kreationismia vastaan. Ei ole mitään ilmeistä syytä sille, miksi Luoja asettaisi samankaltaisia
lintu- ja liskolajeja mannermaalle, mutta ei yksinäisille saarille. (Termillä "samankaltainen"
tarkoitan samankaltaisuutta, jonka perusteella evoluutioteoreetikot pitäisivät niitä
lähisukulaisina. Useimmat kreationistit eivät suostu pitämään lajeja "sukulaisina", koska
se edellyttää evoluutiota)." Tässä Coyne siis toistaa "fixity of species" oppiin perustuvaa
harhaa, jonka mukaan Luoja olisi luonut joka ikisen lajin erikseen nykyisille paikoilleen.
Käsittelin tämän perusteelisesti sivun 126 yhteydessä, katso
Coynen kirjan sivut 123 - 153
Ja sisarlajien tapauksessa voi olla kyse samaan holobaraminiin kuuluvista lajeista, jotka
ovat rappeutumslajiutuneet tietystä archaebaraminista. Ei edellytä evoluutiota, mikäli
evoluutiolla tarkoitetaan kehitysopin mukaista kehitystä.
Sivulla 250 esittee termin "allopolyploidinen lajiutuminen".
Sivun 251 alussa Coyne kirjoittaa "Polyploidisen lajiutumisen kumpikin muoto edellyttää harvinaista tapahtumaa kahdessa peräkkäisessä sukupolvessa." Coyne siis myöntää, että ei tarvita miljoonia vuosia vaan vain kaksi sukupolvea. Coyne esittee lukuisia esimerkkejä, osoittaakseen että edellämainittu harvinainen tapahtuma ei olekaan harvinainen, ja kertoo myös että "..on arvioitu, että neljännes kaikista kukkivista kasvilajeista olisi muodostunut polyploidisesti."
Sivulla 252 Coyne tunnustaa "Emme tiedä, miksi polyploidia on eläinten keskuudessa niin harvinaista." Ja vähän myöhemmin tunnustaa nopean lajitumisen "Se on myös tavattoman paljon nopeampaa kuin "tavallinen" maantieteellinen lajiutuminen, sillä uusi polyploidisesti syntynyt laji saattaa kehittyä vain kahdessa sukupolvessa. Geologisten ajanjaksojen näkökulmasta tämä on lähes salamannopeaa." Lähes?
Sivulla 253 Coyne kertoo mm. kuinka laboratoriossa hybridilaji valmistettiin synteettisesti.
Luku Lajien synty päättyy sivulla 254, jossa Coyne kirjoittaa mm. "Polyploidista
lajiutumista koskevien esimerkkien tulisi vakuuttaa ne epäilijät, jotka eivät pidä evoluutiota
totena, ellei se tapahdu heidän silmiensä edessä." Oikeasti polyploidiassa ei ole kyse
evoluutiosta, katso esim.
http://creation.com/copying-confusion