Evoluutiopalautteen palaute osa XI

Haluan että vastaat ja julkisesti omalla sivullasi.

Laboratoriossa "siedättämällä" saatu aikaan resistansseja mitä erikoisemmille aineille=
Lisäämällä myrkyn pitoisuutta kasvuliemessä hitaasti, saadaan myrkylle resistenttejä kantoja aikaiseksi. jos myrkkyä kaadetaan suuri pitoisuus kerralla, saadaan aikaan koko bakteeripopulaation tuhoutuminen. On huomioitavaa, että bakteerissa on 2000 geeniä,ja vain 1 kromosomi, joten mitään "resessiivisiä geenejä" ei bakteereissa ole, eikä kaikkien myrkkyjen resistenssigeenit eivät mahdu keskikokoiseen bakteeriin.
Huomioi se, että enemmistö resistenssin aiheuttajista ovat "resistenssgeenejä", joita voidaan geenitekniikalla siirtää bakteereihin, esim plastideissa. Bakteerien resistenssit eivät siis yleensä synny DNA:ta poistamalla, vaan päinvastoin, lisäämällä uusi geeni, toki poikkeuksia on: (Mycobacterium tuberculosis -bakteerista tulee resistentti isoniatsidille, kun bakteeri tiputtaa geenistöstään katG-geenin) Lisäksi resistenssi voidaan synnyttää myös puhdassoluviljelmään. Tätä ei baramiiniteoriaa seuraamalla voisi tapahtua.
Miksi näin tapahtuu?
-------------------
Tuomo Hämäläinen

Ilmeisesti viittaat nyt johonkin muuhun kuin Joshua Lederbergin replikakokeeseen (Kriittinen analyysi, s.108, kuva 7.12). Kyseinen testi kuitenkin osoitti, että yleensä resistenssi on jo olemassa kyseiselle myrkylle. Ja joissakin tapauksissa se resistenssi voi siirtyä jopa täysin erilaisesta bakteerikannasta (lajista) toiseen kantaan bakteriofagien että mainitsemasi plasmidin välityksellä (ei siis välttämättä tarvita geeniteknikkoa, bakteerit tekevät "sitä" luonnossa ihan omatoimisesti. Kriittinen analyysi, s. 42, kuva 3.22, ja s. 117 kuva 7.24). On siis olemassa kolme vaihtoehtoa:
A. resistenssi on jo ollut olemassa kyseisessä bakteerilajissa.
B. olemassa oleva resistenssi siirtyy lajista (kannasta) toiseen.
C. mutaatio synnyttää uuden resistenssin.
Tämä kolmas kohta taas pitää sisällään kolme vaihtoehtoa:
C1. mutaatio tuhoaa geenejä (informaatiota?)
C2. mutaatio lisää geenejä (informaatiota?)
C3. mutaatio ei muuta geenien lukumäärää, mutta muuttaa informaatiota.
Ilmeisesti yrität väittää, että C2 olisi yleisin tapa, jolla bakteerit tulevat resistenteiksi. Mikäli yrität, niin suosittelen edelleenkin lukemaan se aikaisemmin mainitsemani sivut, joilla on osoitettu, että evolutionisit eivät ole kyenneet esittämään yhtäkään esimerkkiä aidosti hyödyllisistä mutaatioista. Geenien lisääntyminenkään ei välttämättä tarkoita informaation lisääntymistä. Jos taas yrität väittää jotain muuta, pyydän sinua ilmaisemaan itseäsi selkeämmin. Ja antamaan viitteet. Ja olemaan tarkempi, esim. väitteesi että bakteerissa on 2000 geeniä, saattaa ehkä pitää paikkansa jonkin tietyn bakteerilajin kohdalla mutta kun niitä lajeja (kantoja) on tuntematon määrä, ja eri lajeilla eri määrä geenejä. Suosittelen myös lukemaan Kriittisen Analyysin sivut 96 - 134, vaikka bakteereiden resistensseihin pätee toki samat periaatteet kuin muidenkin eliöiden resistensseihin, esim. eräiden heinäkasvien resistenssi raskasmetalleille on käsitelty sivuilla 58 - 60. Mukavaa kuitenkin, että olet sentään tuon usein mainitsemani katG-geenin tapauksen huomannut sivuiltani.


Olen lueskellut pääpiirteissään nettisivusi läpi. Niiden johdosta on paljonkin kommentoitavaa ja kysyttävää, mutta aloitetaan tästä:
Uskot raamatun kertomukseen vedenpaisumuksesta, mutta ilmeisesti et ole varma sen globaalisuudesta. Koska kuitekin uskot Jeesukseen ja hänen jumaliseen tietoonsa, niin silloin sinun pitäisi uskoa myös raamatussa olevaan vedenpaisumusversioon. Jeesuskin uskoi siihen ja käytti sen globaalista tuhoa esimerkkinä maailman lopusta. Myös Jeesuksen opetuslapset (Jeesuksen opetusten vaikutuksesta) uskoivat siihen todellisena tapahtumana, josta pelastui maailman ihmisistä vain kahdeksan henkeä.

Raamatun sukuluetteloiden pohjalta on laskettavissa, että tuo vedenpaisumus tapahtui noin 2.370 eaa. (Sinun pitäisi luottaa myös noihin sukuluetteloihin, sillä ne olivat juutalaisuudessa hyvin keskeisessä historiallisessa asemassa ja määrittelevät mm. Jeesuksen messiaanisen alkuperän.) Tuon tapahtuman jälkeen oli raamatun mukaan Baabelin tornin projekti, jonka seurauksena syntyi eri kielet ja kansat maapallolle.
Miten selität edellisen valossa sen, että kansojen kulttuurihistoria ulottuu kuitenkin paljon kauemas taaksepäin? Voitko antaa selityksen sille, miten esimerkiksi Egyptin hallitsijoiden elinajat oikeasti kuuluisivat mennä. Egyptologien mukaan kun tuo faraoiden tunnettu historia ulottuu aina tuonne n. 3.000 eaa. aikaan. Tiede käsittää farao Kheopsin hallinneen n. 2.500 eaa. ja rakannuttaneen tuolloin tuon mittavan hautamonumenttinsa. Mikä on sinun mielestäsi sen oikea valmistumisaika?

Kyselyyni voit puolestani vastata sekä nettipalstallasi, että sähköpostitse. Ihan miten parhaimmaksesi näet.
-theos-

Jos vaihtoehdot ovat globaali ja paikallinen tulva, niin tietysti valitsen globaalin. Mutta globaalikin voidaan tulkita hieman eri tavoin. Matemaattisesti ajatellen "kaikki" on 100 prosenttia jostakin, mutta normaalissa puhekielessä termi on joustavampi.
Raamatun sukuluetteloista on useita tulkintoja, esim. Ussher laski luomisen ajankohdaksi 4004 eKr, mutta useat muut ovat laskeneet hieman isompia lukemia. Ja eräät evolutionisit ovat julistaneet Aardsman kääntyneen pois YEC:stä, vaikka hänen ICR:stä eronsa todellinen syy oli se, että hänen tulkintansa ja heidän tulkintansa juuri näistä ajoituksista eroaa noin tuhannella vuodella. http://www.biblicalchronologist.org/answers/faq.php Televisiossa esitettiin joskus 1990-luvun lopussa kolmiosainen dokumenttisarja "Faraot ja kuninkaat", jossa eräs tutkija poisti yli 300 vuotta Egyptin virallisesta historiasta. Eli mainitsemasi pyramidi on todennäköisesti ainakin 300 vuotta nuorempi kuin mitä virallinen tiede väittää. Pelkästään tämä ratkaisee tuon ongelman, ja jos vedenpaisumusta siirretään jopa yli tuhat vuotta taaksepäin, Egypti ei tuota yhtään mitään ongelmaa raamatullisellekaan kreationismille.


From: Arto Nevone
Morjesta vaan. Sinulla on hyvät sivut ja olet perustellut kantojasi laajaasti, minulla kyllä kieltämättä menee välillä ohi jotkut asiat tieteellisten termien vuoksi mutta se nyt on vain omaa sivistymättömyyttäni =D. Välillä kovin jyrkät mielipiteesi asioista kyllä hätkähdyttivät mutta ne vain osoittavat että olet 100% kantasi takana. Itse otin sivuistasi selvää kahden kreationisti ystäväni kautta. Olen evo-porukkaa vaikkakin uskon että evoluutiossa onkin aukkoja ja itseasiassa suuri osa siitä on päin metsää. Silti minusta se on kehityskelpoinen ja tästä mennään eteenpäin. Olet kyllä oikeassa siinä suhteen että lukion kreationismi opetus meillä ainakin rajoittui vain pariin sanaan uskonnon tunnilla, joka on minusta aika leväperäistä.
Sitten kysymystä peliin. En vielä ole kerennyt aivan kokonaan tutkia sivujasi ja jos tätä asiaa on jo käsitelty niin voit vaikka jättää tämän palautteen pois. Mikä on kreationistien kanta ihmisrotuihin (ei, en ole rasisti) mutta on kuitenkin olemassa näkyviä eroja ihmisten välillä (esim: mustaihoisuus/valkoihoisuus tai vaikka intiaanien kallonmuodon erilaisuus verrattaessa eurooppalaisiin), eli siis jos oli aluksi vain kaksi ihmistä kuinka erot syntyivät. Tämä nyt kieltämättä on aika raamatullinen näkökulma kreationismiin mutta silti tämä kiinnostaa minua.

Kiitos kehuista. Rodut ovat tosiasia, ja helposti selitettävissä raamatullisen kreationisminkin puitteissa: isolaatio ja geneettinen rappeutuminen. Kirjassa Evoluutio - kriittinen analyysi on sivulla 60 kuva 5.4, jossa kuvataan kuinka perusryhmä jakaantuu roduiksi. Kirjassa tosin puhutaan tuossa kohdin darwininsirkuista, mutta periaate pätee tietysti kaikkiin muihinkin eliöihin. Englantia osaavien kannattaa tutustua sivuun www.answersingenesis.org/Home/Area/AnswersBook/races18.asp jossa on pitkä ja perusteellinen vastaus kysymykseesi.


Hei,
esitat toistuvasti sivuillasi, etta "Ihmeellinen Maailma":ssa esittaa mielipiteitaan joku nimeton skeptikko.
Aloitus sivuilla http://www.skepsis.fi/ihmeellinen, on linkki ihmeellinen, jonka takana kerrotaan kylla, etta kirjoittaja on Risto Selin ja toimittaja Ilpo V. Salmi. Kirjan on kustantanut tahtitieteellinen yhdistys Ursa.
Tapanamme ei ole julkaista anonyymien kirjoittajien kirjoja.
ystavallisin terveisin
Pertti Laine, Skepsis ry

Hei,
tarkoituksenani oli vain oikaista tuo nimettömyys asia.
Saat toki julkaistakin, jos koet tarpeelliseksi. Ihmeellisen Maailman tekstit ovat vapaasti lainattavissa ei-kaupallisiin tarkoituksiin mutta lähde on mainittava.
Ystävällisin terveisin
Pertti Laine

Muuten kiva, mutta et oikaissut mitään vaan teit asiasta entistäkin ihmeellisemmän. Ensinnäkin, osastollani Kummallista kumousta osa VIII: Skepsis olen analysoinut kolmea netistä löytämääni www-sivua enkä suinkaan mitään kirjaa. Yhdelläkään näistä kolmesta Skepsiksen sivusta ei ole linkkiä mainitsemallesi "aloitussivulle". Eikä niillä kolmella sivulla myöskään ole mitään mainintaa tekijästä eikä mitään mainintaa mistään kirjasta, joten tavalliselle surffaajalle ne sivut näyttäytyvät nimettömän kirjoittajan itsenäisinä teoksina.
Toiseksi, mainitsemallasi "aloitussivulla" ei suinkaan kerrota kirjoittajaa, vaan väitetään vain perustuvan kyseiseen kirjaan. Vertailun vuoksi, esim. minun Totuus darwininsirkuista artikkelini perustuu Jonathan Weinerin kirjaan Darvinin linnut - uutta tietoa evoluutiosta, mutta selkeästi merkittyä sitaattia lukuunottamatta sivullani oleva teksti on minun eikä suinkaan Weinerin kirjoittamaa. Maininnalla "...kirjasta Ihmeellinen maailma, johon nämä sivut perustuvat." annetaan siis selkeästi se vaikutelma, että joku on tehnyt kyseiset Skepsiksen sivut käyttäen mainittua kirjaa tietolähteenä. Sinun palautteestasi taas saa sen vaikutelman, että sivut ovat suoraa kopiota R. Selinin kirjasta.
Kolmanneksi, tuolla "aloitussivulla" se linkki osoittaa Ursan sivustolle (www.ursa.fi), siis kokonaan toiseen domainiin! Analysoimieni Skepsiksen sivujen tekijän selvittämiseksi pitäisi siis ensin osata poistaa selaimen osoiteriviltä tiedostonimi "aloitussivulle" siirtymiseksi ja sitten pitäisi mennä kaivelemaan kirjoittajan nimeä kokonaan toisella sivustolla olevasta kirjamainoksesta (joka ei edes jäänyt selaimeni cacheen, joten en nyt off line voi tarkistaa väitettäsi).

Joten antamastasi oikaisusta huolimatta on edelleenkin epäselvää, että onko kyseessä suora kopio mainitusta kirjasta, vai onko joku nimetön henkilö pelkästään käyttänyt sitä tietolähteenä kyseisiä sivuja tehdessään?
Ja jos kyseessä on suora kopio, miksei sitä sanota suoraan vaan hämätään lukijoita puhumalla perustumisesta? Ja miten tekijänoikeuslain vaatimukset täyttyy sillä, että mahdollinen tekijän nimi on piilotettu kokonaan toisella sivustolla sijaitsevaan kirjamainokseen? Miksei niillä sivuilla ole edes linkkejä "aloitussivulle"?
(Käytin lainausmerkkejä, koska aloitussivulla yleensä tarkoitetaan koko sivuston aloitussivua, joka Skepsiksen tapauksessa näyttää olevan pelkkä www.skepsis.fi eikä www.skepsis.fi/ihmeellinen)


From: jotain2345 jotain2345

Viitsisitkö käydä kommentoimassa suomi24 tiede/kreationismi keskustelua? kyseessä on rappeutumisteoria kritiikkiä evopuolelta ja myöskin vaikeita asioita osuudestasi.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1500000000000073&posting=22000000006828401
palautteen saa julkistaa.

Tuolla nimimerkki squirrel on aloittanut 16.2.2005 ketjun otsikolla "Rappeutumisteoria" Kävin kommentoimassa sitä 1. kerran 19.2. ja sitten 20.2. ja 24.2.2005. Enempää en tuohon roskaan jaksa puuttua. Squirrel väitti mm, että kreationistien rappeutumisteorian mukaan "Rappeutumismalli sallii bakteereiden saada resistenssiä ainoastaan deleetiolla", ja 19.2. hän mainitsi tietolähteikseen mm. minun sivuni ja kirjan Evoluutio - kriittinen analyysi. Kyseisessä kirjassa on kuitenkin mainittu muitakin vaihtoehtoja, ja sivulla 42 on jopa kuva transduktiosta ja konjukaatiosta. Squirrel ei siis näytä ymmärtävän sivujani eikä mainittua kirjaa. Ja tuossa toisessa viestissään hän sitten ylimielisesti elvistelee opettavansa minulle tieteenteorian perusasioita, vaikka olen ne tuntenut jo vuositolkulla (todennäköisesti kauemmin kuin squirrel). Ja sitten tuolla on solvattu minua ylimieliseksi!. Siis syytetään minua asioista, joihin evolutionistit itse ovat syyllistyneet.

17.2. squirren syytti minua viestissä, jonka otsikko on "Kuvan kääntäminen", että "Eräässä kuvassa evopositiivinen kuva saatiin "kääntämällä" negatiiviseksi." mutta kun 20.2. kyselin, mikä kuva millä sivulla, niin mitään vastausta ei tullut.

Keskustelussa on myös syytetty kreationisteja luonnonvalinnan unohtamisesta tai siitä, että sitä ei ymmärretä. Hassu syytös, kun otetaan huomioon, että kreationisti Blyth esitti sen jo ennen Charles Darwinia, kts
http://www.answersingenesis.org/creation/v26/i2/brainchild.asp

16.2. squirrel valittaa, etten ole vastannut miten rappeutumisen voisi falsifioida, 19.2. hän kyselee miten rappeutumismalli olisi falsifioitavissa, 20.2. hän kyselee että mikä falsifioisi kreationismin jne. No en ole vastannut, kun ei ole kysytty. Kysymys rappeutumisteorian falsifioinnista on juuri sellainen lyhyt kysymys, jollaisia varten tämä palautteen palaute -osio on tarkoitettu (kuten ohjeissa selvästi sanotaan), ja sivuni ovat olleet netissä vuodesta 1999. Eipä vaan ole tuollaista lyhyttä kysymystä näkynyt, sen sijaan on lähetetty jotain "kilometrien" pituisia tekstejä, solvauksia jne. Ja tuolla keskustelupalstalla squirrel muutti kysymystään koko ajan. Eikö hän ymmärrä, että rappeutuminen (ilmiö) ja rappeutumismalli (malli) ja kreationisti (ismi) ja rappeutumisteoria (teoria) ovat neljä eri asiaa? Ja sitten hän kuvittelee opettavansa minulle tieteenfilosofiaa! Ja falsifioinnista on erinomainen sivu osoitteessa
http://www.qnet.fi/mpeltonen/luomisteoria.htm
ja olen nyt 4.3.2005 tehnyt aiheesta lyhyen artikkelin Vaikeita asioita osa 3 -sivulleni.

Tuossa "keskustelussa" squirrel otti myös esiin termodynamiikan, antibioottiresistenssin jne, jotka on käsitelty FAQeissa.

Yhteenvetona siis voin todeta, että tuolla palstalla ei näytä olevan keskustelua, vaan tyypillistä sekoilua olkiukkoineen, perättömine syytöksineen ja muine solvauksineen. Ja kaiken lisäksi tyypillinen teknisesti käyttökelvoton palsta, kuten kaikki muutkin www-pohjaiset foorumit. Webbi ei nyt kertakaikkiaan sovellu keskusteluun. Sitä varten oli aikoineen ns. purkit (joita oli kätevä käyttää esim. Amigan Offline Orbitilla) ja nykyään on olemassa nyyssit eli uutisryhmät. Joissa tosin ongelmana, että keskustelun taso jopa www-palstoja alhaisempi, vaikka teknisesti systeemi onkin valovuosia www-palstoja edellä.


From: Tomi Elovaara
Julkaise ihmeessä. Mielenkiintoinen tämä rappeutumislajiutumishypoteesi. Jos nyt oikein ymmärsin rappeutumislajiutumishypoteesi tarkoittaa sitä että Jumalan luomat lajit olivat alkuunsa täydellisiä ja sen jälkeen niiden perimä/dna alkoi rappeutua synnyttäen eri rodut ja ala-lajit. Dna:n rappeutuminen ja muunnokset ovat ihan järkeenkäypä selitys. Mutta jos tarkastelemme dna-koodia hiukan tarkemmin niin esimerkiksi valkoisen/vaalean ihonvärin geenistä ei saada kirveelläkään mustan/tumman ihonvärin geeniä, mutta toisinpäin homma toimii jo ihan hyvin. Eli dna:n mustan ihonvärin geeni on täydellisempi kuin valkean ihonvärin geeni. Eli siis mustasta geenistä voi tulla rappeutuessaan valkean ihonvärin geeni. Kaikki johtaa vääjämättä siihen, että Aatami ja Eeva olivat alunperin tumma/musta ihoisia. Ja jos heidät luotiin Jumalan omaksi kuvaksi niin ihmetyttää Jeesuksen Jumalan pojan (Kolmi-yhteinen Jumala eli Jumala itse, kristin uskon mukaan.) valkohipiäisyys kummasti. Syntynee muutamia ristiriitoja raamatun kanssa. Aika pikku nättiä, mutta kuitenkin.
Et nyt valitettavasti saanut mitään todellista kysymystä, mutta mitä mieltä olet tälläisesta ajatus ketjusta? Kommentoi ja korjaa jos olen väärässä
Pyydän jo etukäteen anteeksi kaikista sivistymättömistä ilmauksista ja etenkin kirjoitusvirheistä.
P.S toivoisin ettei vastaukseen tule mitään tyhmiä linkkejä mihinkään helvetillisiin lähdeteoksiin ja toisiin nettisivuihin, sellaisia jaksa Erkkikään lukea. Ja jos käytät jotain "ei niin tunnettuja" lyhenteitä niin pistä selitys mukaan myös.

Olen sitä mieltä ajatusketjustasi, että vaikka se ei kovin kummoinen olekaan, niin siihen ja tuon viestin kirjoittamiseen ja lähettämiseen on varmasti kulunut enemmän aikaa kuin mitä olisi kulunut vastauksen katsomiseen tuolta sivulta, jolle annoin linkin vastauksessani Arto N:lle tuossa ylempänä.

Siis sivu http://www.answersingenesis.org/Home/Area/AnswersBook/races18.asp joka kieltämättä on suhteellisen pitkä sivu, mutta siellä on käsiteltu montaa muutakin asiaa kun tuota sinun kommentoimaasi ihonväriä, joten sinun tapauksessasi olisi riittänyt, jos olisit lukenut tuolta sivulta kappaleen Skin color. Tai jos sekin on liian pitkä sinun lukutaidollesi, niin siinä vieressä on muutama kuva (Figure 2 - Figure 5), joista varsinkin se Figure 5 taulukko selventää asian kielitaidottomallekin.

Ihonväriin siis vaikuttaa useita geenejä, Aadam ja Eeva olivat ruskeita (siis tummempia kuin esim me alkuperäiset suomalaiset, mutta vaaleampia kuin Keski-Afrikan aidot mustat. Tällainen pari voi saada jälkeläisiä, joiden väri voi olla musta tai valkoinen tai jotain siltä väliltä. Ja mitä Jeesukseen tulee, hänestä ei ole valokuvaa eikä muuta dokumenttia, mutta koska hän ei herättänyt huomiota ulkonäkönsä vaan toimintansa vuoksi, voidaan olettaa että hän oli samanvärinen kuin muutkin juutalaiset kyseisellä alueella. Siis hieman tummempi kuin me suomalaiset mutta ei kuitenkaan varsinaisesti musta. Ja näinollen Jeesuksen ihonväri oli sama tai lähes sama kuin Aadamilla ja Eevalla. Ihonvärillä tosin ei ole mitään tekemistä 1. Mo 1:26 kanssa, siinä viitataan henkisiin ja hengellisiin ominaisuuksiin.


Saa vastata julkisesti.
1. Mikä on viimeisin arvio simpanssin ja ihmisen geneettisistä yhtäläisyyksistä? Tietääkseni simpanssin genomi on saatu kokoon, mutta en ole varma, että onko sitä luettu vielä kokonaan. (Olen kuullut luvun 97 %, mutta en tiedä onko siihen vielä laskettu kaikkea.) Haluan myös lähteen tälle tiedolle, mieluiten evolutionistien oman sivun.

2. Jos geneettinen tieto voi joskus mutaatiossa kahdentua, niin eikö se tee mahdolliseksi uuden informaation synnyn ilman edellisen häviämistä/pilaantumista?

3. Eikö redusoimattoman kompleksinen järjestelmä voi kehittyä teoriassa gradualistisesti niin, että sen eri osat toimivat aluksi jossain toisessa tarkoituksessa? Esimerkiksi niin, että joku hiirenloukun osa toimii ensin yksin jossain muussa merkityksessä, mutta vasta muiden osien ilmaantuessa se muodostaa hiirenloukun ja alkaa pyytää hiiriä. Näin kaikkien osien ei tarvitsisi olla alussa paikallaan, mutta niistä on silti valintaetua, vaikkakin jossain muussa kuin hiirenpyyntitarkoituksessa.

4. Mikä on informaation määritelmä? Miten se vaikuttaa evoluutioon?

5. Mikä bakteerissa tarkalleenottaen rappeutuu sen tullessa antibioottiresistanssiksi?

7. Minkälainen oli tiikerin ja leijonan baramin? (Nehän voivat lisääntyä keskenään.)
T: 9-luokkalainen Lahdesta

1. Sivulla http://www.genome.gov/15515096 sanotaan, että 96 prosenttia ja viitataan Nature-tiedelehteen. "Wed., Aug. 31, 2005 - The first comprehensive comparison of the genetic blueprints of humans and chimpanzees shows our closest living relatives share perfect identity with 96 percent of our DNA sequence, an international research consortium reported today. In a paper published in the Sept. 1 issue of the journal Nature, the Chimpanzee Sequencing and Analysis Consortium, which is supported in part by the National Human Genome Research Institute (NHGRI), one of the National Institutes of Health (NIH), describes its landmark analysis comparing the genome of the chimp (Pan troglodytes) with that of human (Homo sapiens)." Katso myös sivu http://www.helsinki.fi/~pjojala/Simpanssi.htm jossa on sen englanninkielisen tekstin alla Pekka Reinikaisen pitkä suomenkielinen teksti, mutta kiinnitä huomiota siihen englanninkieliseen, jossa kerrotaan niitä faktoja jotka evolutionistit yleensä jättävät kertomatta.

2. Tarkoittanet, että ensin duplikaatio ja sitten mutaatio kopioon. Teoriassa mahdollista, mutta käytännössä ei havaintoja, kts http://www.answersingenesis.org/creation/v25/i4/DNAduplication.asp.

3. Teoriassa kyllä, mutta hiirenloukku on esimerkki laitteesta, jota Behe käytti vertauskuvana selventääkseen mitä hän tarkoittaa kyseisellä rakenteella. Behen varsinaiset biologiset esimerkit liittyvät molekyylitason rakenteisiin ja prosesseihin, joita ei aina voi tarkastella samalla tavalla kuin makrotason rakenteita.

4. Yleinen määritelmä on I = -log2p, mutta tämä ei suoraan vaikuta evoluutioon, vaan oleellista on geneettinen informaatio ja lisäksi Dembski on tuonut keskusteluun termit "täsmennetty" ja "monimutkainen" ja näinollen saadaan myös termi "täsmennetty monimutkainen informaatio". Siis TMI, jota Dembskin mukaan ei voi syntyä itsestään, kts sivuni http://kotisivu.mtv3.fi/tjt2/evdembskitod.html. AiG:n näkemys puolestaan löytyy sivulta http://www.answersingenesis.org/home/area/feedback/negative_10September2001.asp

5. Riippuu antibiootista ja bakteerista. Sivulla http://www.trueorigin.org/bacteria01.asp on erinomainen selvitys eri antibioottien vaikutuksista ja resistenssin synnystä.

6. Viestistäsi puuttui kysymys numero 6.

7. Niin voivat, esim. Creation-lehden elokuu 2005 takakannessa on kuvia ligeri-pennuista, joiden isä leijona ja emo tiikeri. Oletettavasti alkuperäinen baramini näytti melko paljon niiden näköiseltä, mutta täytyy ottaa huomioon muutkin kissaeläimet, jotka myös ovat peräisin samasta archaebaraminista.


Moi!
Olisin kiinnostunut tietämään miten selität jäätiköiden vuosilustosarjat, jotka ulottuvat satoihin tuhansiin vuosiin, miten ne sopivat raamatun kertomukseen vedenpaisumuksesta? En ole löytänyt tähän sopivaa linkkiä. Kiitos etukäteen vastauksesta!
Yst. terv,
Erkki Kaarnama

No tässä muutama linkki
http://www.icr.org/index.php?module=articles&action=view&ID=355
http://www.icr.org/index.php?module=research&action=index&page=researchp_lv_r02
http://www.creationresearch.org/creation_matters/pdf/2005/Oard preprint.PDF
http://www.detectingdesign.com/ancientice.html
(joka näyttää olevan sama sivu kuin http://naturalselection.0catch.com/Files/ancientice.html)
http://www.answersingenesis.org/tj/v11/i1/oxygen.asp
http://www.answersingenesis.org/docs2003/0730ngrip.asp
http://www.answersingenesis.org/tj/v15/i3/greenland.asp
http://www.answersingenesis.org/tj/v18/i2/icecore.asp
http://www.answersingenesis.org/creation/v19/i3/squadron.asp


Hei!
Kiitos vastauksista! Toinen asia mikä minua kiinnostaa on fossiilien sekamelskan puuttuminen kerrostumista. Näin olettaisi olevan mikäli globaali vedenpaisumus olis kohdannut maailmaa muutama tuhat vuotta sitten. Eli dinosauruksia, nisäkkäitä ja ihmisiä sekä muinaisia kaupunkeja yms. pitäisi löytyä samoista kerrostumista.
Samoin mantereiden kuumeneminen nopeissa geologisissa prosesseseissa vedenpaisumuksen vuonna. Monihan väittää vedenpaisumuksen olevan satua, koska Nooa tarvitsi muka asbestiarkin.
Olisiko sinulla näihin asioihin liittyvää linkkiä jota voisin tutkia?
Voit laittaa tämän kysymyksen avoimeksikin muittenkin näkyviin, koska moni muukin varmasti pohtii näitä asioita.
Yst. terv,
Erkki Kaarnama

AiG:n sivulla http://www.answersingenesis.org/docs2/4419.asp
(jonne pääsee kätevästi sivulta
http://www.answersingenesis.org/Home/Area/AnswersBook/index.asp)
on juttua fossiileista ja kerroksista. Lisäksi AiG:n sivustolta löytyy vedenpaisumuksesta kiinnostuneille osio
http://www.answersingenesis.org/home/area/faq/flood.asp
ja Nooan Arkista kiinnostuneille osio
http://www.answersingenesis.org/home/area/faq/noah.asp
AiG:n sivuston lisäksi suosittelen vedenpaisumuksesta ja Arkista kiinnostuneilla sivustoa http://www.worldwideflood.com/
(jonka sivukartta osoitteessa
http://www.worldwideflood.com/jsmenu/full_menu.htm)


Lisää palautteen palautetta sivulla Palautteen palaute osa XII



Takaisin palautteen palaute -sivulle
tai aloitussivulle (index.html).

©TJT 2004 - 2006