Nimifarssi

Sain 31.5.2004 allaolevan palautteen Tuomo Mikael Hämäläiseltä:

Skepsiksen sivut sanovat seuraavaa:
"tieteellisessä" kreationismissa ole kyse perustelluista näkemyksistä, saati tieteestä. Kritisoidessaan evoluutioteoriaa kreationistin tuleekin vastata muun muassa seuraaviin kysymyksiin: Mikä todiste saisi sinut hyväksymään evoluutioteorian? Miksi selkeitä muutoksia lajista toiseen voidaan havaita niin elävissä lajeissa kuin fossiileissakin? Miksi kaikki lajit jakavat DNA:n? Miksi ihminen ja simpanssi ovat geneettisesti 98% samanlaisia? Miksi evoluutioteoria on yhdenmukainen niin fysiikan, kemian, geologian, lääketieteen, neurotieteiden, psykologian, antropologian kuin arkeologiankin tulosten kanssa? Miten evoluutioteoria on voinut olla virheellisyydestään huolimatta niin hedelmällinen tutkimuksen kannalta? Kuinka kreationismi on edistänyt tiedettä? Oliko Aatamilla ja Eevalla napa, ja jos oli niin miksi? Kuinka kaikki eläinlajit mahtuivat Nooan rakentamaan arkkiin? Entä niiden ravinto 150 päiväksi? Mitä eläinten jätöksille tehtiin kahdeksan ihmisen voimin? Miksi leijonat eivät syöneet seeproja? Kuinka yhden naaraan ja uroksen jälkeläisistä voi kehittyä menestyksekäs laji, kun sisäsiitoksen tiedetään olevan erittäin haitallista ja eläinten välttävän sitä? Miksei arkin jäännöksiä ole löydetty? Miksi fossiloituneet kalat kuolivat vedenpaisumuksessa? Mistä tulivat ja minne katosivat ne mielettömät määrät vettä, jotka peittivät "korkeimmatkin vuoret"? Kuinka fossiiliset polttoaineet kuten hiili ja öljy ovat syntyneet? Ja jos kreationismi haluaa esiintyä tieteellisenä, niin missä ovat tieteelliset todisteet Jumalan olemassaolosta? Laita sivuille tai mailita minulle vastaus joka kohtaan.

Koska Tuomo ei antanut linkkiä, kävin Googlella etsimässä kyseisen sivun ja samalla havaitsin, että Skepsis ry:n sivuilla on pari muutakin sivua joilla käsitellään kreationismiin liittyviä asioita. Niinpä 5.6.2004 tein vastineen kreationismia käsittelevälle Skepsis ry:n sivulle ja toisen vastineen tieteellistä kreationismia käsittelevälle sivulle ja lopuksi 7.6.2004 tein vastineen ID-kreationismia käsittevälle sivulle.

Kun kesäkuun 2004 alussa kävin tutustumassa kyseessä oleviin kolmeen Skepsis ry:n sivuun, kyseisillä sivuilla ei ollut mitään mainintaa sivujen kirjoittajasta eikä navigointilinkkejä millekään "aloitussivulle", joten tein kuten keskivertosurffaaja: painelin selaimen Back-nappulaa ja palasin Googlen sivustolle. Sivut siis näyttäytyivät sekä minulle että jokaiselle keskivertosurffaajalle Skepsis ry:n nimettömän kirjoittajan itsenäisinä artikkeleina. Ja ilmeisesti myös palautteen alunperin antaneelle Tuomolle, koska hän käytti ilmaisua "Skepsiksen sivut sanovat"

Niinpä olin 23.11.2004 hieman hämmentynyt, kun sain Pertti Laineelta palauttetta, jossa hän mm. totesi

"Aloitus sivuilla www.skepsis.fi/ihmeellinen, on linkki ihmeellinen, jonka takana kerrotaan kylla, etta kirjoittaja on Risto Selin ja toimittaja Ilpo V. Salmi. Kirjan on kustantanut tahtitieteellinen yhdistys Ursa."

Sivulla todellakin oli linkki Ursan sivulle, siis kokonaan toiselle sivustolle eli "saitille". Pertin palautteet kokonaisuudessaan ja vastaukseni niihen on luettavissa Palautteen palaute osa IX sivultani. Ja kuten jo tuolloin havaitsin, Pertin mainitsemalla "aloitussivulla" ei suinkaan kerrottu kyseisten sivujen olevan suora kopio, vaan väitettiin niiden perustuvan mainittuun kirjaan.

Niinpä kävin joulukuun 2004 alussa kirjastossa tutustumassa mainittuun kirjaan (ei sattunut olemaan kirjastokortti matkassa, joten lainasin kirjan vasta 15.12.2004) ja havaitsin, että kirjan sivuilla olevat tekstit ja Skepsis ry:n sivuilla olevat tekstit ovat täysin identtisiä.

27.11.2004 kirjoitin sfnetissä Skepsis ry:n webmasteri ja varapuheenjohtaja OJ Mäkelälle allaolevan viestin

"Saamani palautteen johdosta ajattelin antaa palautetta Skepsiksen sivujen ylläpitäjälle, mutta sivun http://www.skepsis.fi/palaute/ perusteella ylläpitäjä taitaa olla sama henkilö, joka aikoinaan ankarasti kielsi minua lähettämästä hänelle mitään postia. Joten kysyn nyt sitten ihan julkisesti kommenttia sivullani http://kotisivu.mtv3.fi/tjt2/evpalpal11.html olevaan Pertin palautteeseen, eli onko se tosiaan hyvää sivuston suunnittelua, että sivun kirjoittajan mahdollista nimeä pitää etsiskellä kokonaan toiselta sivustolta löytyvästä kirjamainoksesta? Ja mikä niiden navigointilinkkien laittamisessa on niin ylivoimaista? Skeptikot eivät ollenkaan osanneet epäillä, että mainituille sivuille voi tulla muutenkin kuin aloitussivun kautta? Ja suora kopio on todellakin, IMBO, ihan eri asia kuin se, että teos A perustuu teokseen B. Ja sillä kirjallakin kirjoittajan lisäksi joku toimittaja, määrä vaan ei tässäkään tapauksessa näytä korvaavan laatua. Ja mitähän tekijänoikeuslakikin sanoo siitä, että lähde mainitaan mutta ei kirjoittajaa? Paitsi että eihän niillä sivuilla mainita sitä lähdettäkään..."

OJ Mäkelä vastasi 30.11.2004 seuraavasti: "En saata nähdä keinoa vastata tähän, koska olen TJT2:n killfilessä, eikä hän julkista sähköpostiosoitettaan...". OJ oli todellakin käytöksellään pakottanut minut laittamaan itsensä killfileeseen (nyytistimen estolistalle), mutta tietysti otin hänet sieltä pois nähdäkseni OJ:n vastauksen. Pidin tätä niin itsestäänselvyytenä, että en katsonut aiheelliseksi erikseen mainita killfileestä poistoa. Ja vielä erikoisemmaksi OJ:n väitteen tekee se, että selvästi pyysin häntä kommentoimaan skeptikkotoverinsa antamaa palautetta ja annoin linkin sivustolleni, ja täältähän näkee että jokaisella sivulla on linkki palautetta sivulleni, jossa olen julkaissut osoitteeni johon sitä palautetta voi lähettää.

Kun sitten sfnetissä selitin, että OJ ei enää ole killfileessäni ja mainitsin em. faktat, Skepsis ry:n webmasteri ja varapuheenjohtaja OJ Mäkelä kommentoi 10.11.2004 lyhyesti ja ytimekkäästi: "EVVK käydä sivuillasi tutkimassa mahdollista sähköpostiosoitettasi, mutta saatan kuvitella että tämäkään seikka ei ole sinulle mitenkään itsestään selvä, koska maailma pyörii sinun napasi ympärillä. Followup-to: sfnet.keskustelu.varaventtiili"
EVVK on lyhenne sanoista "Ei voisi vähempää kiinnostaa" Samana päivänä OJ tosin toisessa viestissä totesi mm. "kirjoittaja löytyy Lukijalle-osiosta, mutta muutin nyt myös pääsivua http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/ jotteivät Pertin ja sinun kaltaiset ihmiset tuntisi tarvetta mennä "sekaisin" asian suhteen.

Yllämainitulla muutoksella OJ tarkoitti, että kun kyseisellä sivulla aikaisemmin luki "...tai antaa palautetta kirjasta Ihmeellinen maailma, jonka tekstiin tämä sivusto perustuu.", niin muutoksen jälkeen kyseisellä sivulla lukee "...tai antaa palautetta Risto Selinin kirjasta Ihmeellinen maailma, jonka tekstiin tämä sivusto perustuu.". Kyseiselle sivulle eksyneen ei siis enää tarvitse pompata kokonaan toiselle saitille etsimään kirjan kirjoittajan nimeä tai lukea koko sivustoa läpi siinä toivossa, että nimi jostain sivulta löytyy, mutta varsinaiset ongelmat jäivät korjaamatta, joten yritin koko joulukuun ajan saada OJ:n ymmärtämään mikä Skepsis ry:n sivustolla on ongelmana. Esim. 29.12.2004 annoin ensin esimerkkinä nämä omat sivuni ja sen perään totesin:
"On se piilossa kaikille niille tumpeloille, jotka eivät osaa manuaalisesti editoida selaimen osoiteriviä tultuaan jollekin alisivun alisivulle SUORAN LINKIN kautta. Siis jos siellä alisivun alisivulla ei ole yhtään linkkiä ylemmille tasoille. Jos minun sivuni eivät kelpaa esimerkiksi, niin katso vaikkapa http://www.answersingenesis.org/Home/Area/AnswersBook/flood12.asp jossa heti tekstin alussa lukee
x x x x
By Ken Ham, Jonathan Sarfati, and Carl Wieland, Ed. Don Batten First published in The Revised & Expanded Answers Book Chapter 12
x x x x
ja jossa tuo "The Revised.." on linkki kirjan aloitussivulle http://www.answersingenesis.org/Home/Area/AnswersBook/index.asp Siis sivulla
1. kerrotaan avoimesti, että tuo teksti on suora kopio mainitusta kirjasta (eikä suinkaan valehdella, että kyseessä olisi mainittuun kirjaan perustuva oma teos)
2. kerrotaan avoimesti tekstin kirjoittajien nimet (eikä suinkaan piiloteta niitä jollekin toiselle sivulle tai peräti kokonaan toisen järjestön sivustolle)
3. annetaan linkki osion aloitussivulle (eikä suinkaan oleteta, että kaikki tumpelotkin osaavat editoida selaimen osoiteriviä manuaalisesti)
4. näiden lisäksi sivuston yläreunassa on linkin AiG:n koko sivuston aloitussivulle, FAQ-osioon jne jne. (eikä suinkaan oletata, että tumpelotkin osaavat löytää ne tultuaa kyseiselle sivulle SUORAN LINKIN kautta)."
Tähän kritiikkin OJ ei ainakaan 2.1.2005 mennessä ole vaivautunut vastaamaan, joten noin kuukauden kestäneestä kyselystäni huolimatta en ole saanut mitään selitystä mm. sille, miksi Skepsis ry väittää sivuillaan olevien artikkeleiden perustuvan Riston kirjaan, vaikka oikeasti kyseessä on identtiset kopiot.

Skepsis ry:llä on osoitteessa http://www.skepsis.fi/palaute/ palautelomake, jonka Palautteen aihe valikossa on kohta "Kirja ja www-sivusto "Ihmeellinen Maailma"". Kun tiedustelin "Telepatian avullako siitä kohdasta, jossa ei mainita yhtään mitään Risto Selinistä, pitäisi saada selville että palaute menee nimenomaan hänelle?" niin 30.12.2004 OJ Mäkelä kommentoi näin: "Kun kysessä on palautesivu, ja yksi sivulta valittavista palautteen aiheista on "Kirja ja www-sivusto 'Ihmeellinen Maailma'", normaalijärjellä varustettu ihminen yleensä voi tästä päätellä että siinä voi antaa palautetta tästäkin aiheesta, eikä myöskään päätelmä että palaute ohjautuu tämän valinnan avulla sille sopivaan paikkaan varmastikaan vaadi yli-inhimillisiä ponnisteluita." Eli OJ, joka itse ei 30.11. keksinyt, miten hän voisi vastata kysymyksiini (siitä huolimatta, että olin antanut linkin sivustolleni, jossa olen julkaissut osoitteeni), olikin tasan kuukautta myöhemmin sitä mieltä, että jokainen normaaliälyinen keksii miten annetaan palautetta tietylle henkilölle (vaikka kyseisestä henkilö ei mainita ollenkaan kyseisessä valikossa).

Kun 21.12.2004 kommentoin "Et siis ole vieläkään tutustunut sivustooni, vaikka tein Kummallista kumousta osa VIII:n jo kesäkuun alussa.", niin OJ Mäkelä ihmetteli 26.11.2004: "Miksi olisi pitänyt, koska en ole Risto Selin? Risto vuorostaan tuskin tuohon on tutustunut mikäli et sen olemassaolosta hänelle ole kertonut.". Sfnetin evoluutioryhmässä keskusteleva evolutionisti Mäkelä ei siis ole ollenkaan kiinnostunut siitä, miten kreationisti vastaa evolutionistin esittämiin väitteisiin ja kysymyksiin. Tämän voisi jotenkin ymmärtää, jos kyseessä olisi OJ:lle täysin tuntematon evolutionisti, mutta kun ne evolutionisti Selinin väitteet on esitetty OJ:n itsensä masteroimalla www-sivustolla ja kaikenlisäksi kirjassa, jonka julkaisija on Skepsis ry, jonka varapuheenjohtajana OJ toimii...

Kyselyistäni huolimatta en saanut suoraa vastausta myöskään kysymykseeni, kuka em. palautelomakkeen kautta lähetetyt viestit lukee, mutta OJ:n kommenteista (esim. 20.12. "Tässä tapauksessa sanon että henkilö X perkaa ensin viestit, tärkeintä kuitenkin on että tuon valinnan avulla asiallinen palaute kirjasta ja sivuista päätyy Risto Selinille.") päätellen juuri hän lukee ne ja sitten tarvittaessa lähettää eteenpäin esim. mainitulle Risto Selinille. Eli lähettämällä palautetta Ristolle joutuisin, ainakin teknisessä mielessä, rikkomaan OJ:n nimenomaista kieltoa sähköpostin hänelle lähettämisestä.

En myöskään ole täysin varma, mitä OJ Mäkelä tarkoittaa asiallisuudella, koska sivulla http://personal.eunet.fi/pp/ske/Lauri.html Skepsis ry:n entinen puheenjohtaja L. Gröhn ilmoittaa eronneensa Skepsis ry:n jäsenyydestä 10.9.2003 ja julkaisee sivullaan viestinsä, jonka Skepsis ry:n moderaattori oli poistanut Skepsis ry:n keskustelupalstalta. Mielestäni viestissä on lähinnä asiallisia ehdotuksia Skepsis ry:n toiminnan kehittämiseksi.

Yhteenveto:
1. Skepsis ry julkaisi vuonna 2001 skeptikko ja psykologian opiskelija Risto Selinin kirjan "Ihmeellinen maailma", jonka kannessa on alaotsikko "Skeptikon tietosanakirja"
2. Jossain vaiheessa kyseinen kirja kopioitiin Skepsis ry:n sivustolle eli "saitille".
3. Kyseisellä saitille kirjaan liittyviä sivuja kuitenkin kutsutaan erilliseksi sivustoksi, jota ne siis eivät ole.
4. Skepsiksen sivustolla on kirjaan liittyvä "aloitus sivu" tai "pääsivu" (riippuen siitä, käytetäänkö skeptikko Laineen vai skeptikko Mäkelän terminologiaa), jolla ei kerrottu edes kirjan kirjoittajan nimeä vaan annettiin linkki kokonaan toiselle (siis oikeasti) toiselle sivustolle.
5. Kohdassa 4 mainittu puute korjattiin antamani palautteen johdosta, mutta palautteeseeni paljon vakavammasta ongelmasta, eli väitteestä sivujen perustumisesta reagoitiin lähinnä vaikenemalla ja väistelemällä, eikä ainakaan vielä 1.1.2005 mennessä kyseistä asiaa oltu korjattu em. sivulle.
5. Artikkelisivuilla ei ole navigointilinkkejä, joten artikkelisivuille suoraan (esim. Googlesta) tuleva keskiverto surffaaja ei löydä kohdassa 4 mainittua sivua ollenkaan.
6. Jos sivuilla kävijä onnistuu kaikesta huolimatta selvittämään, että kyseiset artikkelit ovat Risto Selinin kirjoittamia ja haluaa lähettää palautetta, niin hänen on ensin löydettävä palautelomake (sillekään ei ole linkkejä artikkelisivuilta) ja sitten ymmärrettävä, että kun lomakkeen Palautteen aihe -valikossa mainitaan "Kirja ja www-sivusto Ihmeellinen Maailma", niin sen valitsemalla tulee samalla automaattisesti valinneeksi palautteen vastaanottajaksi Risto Selinin.
7. Skepsis ry:n www-sivustolla olevista artikkeleista tulee siis antaa palautta paperille painetun kirjan kirjoittajalle eikä Skepsis ry:n johtohenkilöille tai sivustosta vastaavalle webmasterille (siitäkin huolimatta, että artikkelit vain "perustuvat" kyseiseen kirjaan...).
8. Palaute kulkee mystisen henkilö X:n kautta, joka tutkii palautteen asiallisuuden (samalla seulalla kuin ex-puheenjohtaja Gröhnin viestit?), joten jos henkilö Z on saanut kiellon lähettää viestejä X:lle, niin palautteen lähettäminen edellyttää mainitun kiellon rikkomista.
9. Kreationistien sivuilla, esim. näillä minun sivuillani ja AiG:n sivulla (esim. em. http://www.answersingenesis.org/Home/Area/AnswersBook/index.asp) menetellään täysin toisin: kerrotaan avoimesti kuka on mitäkin kirjoittanut, mahdollistetaan sujuva liikkuminen sivustolla navigointilinkit antamalla ja opastetaan palautteen antamisessa, ja myös yleensä vastataan siihen.



Anna palautetta, please.
Tai mene takaisin Kumma Skepsis -sivulle
tai aloitussivulle (index.html).

©TJT 2005